jokaisen tarina voi muuttaa jonkun elämän, maailmasta en tiedä. menneisyyttään on turha paeta koska sitä ei pakoon pääse tai sitä on turha hävetä. minulla on menneisyys jonka haluaisin muuttaa, mutta nyt ajateltuna se on kasvattanut minusta sen mikä nyt olen. monesti vielä törmään siihen luuloon, että esimerkiksi minun masennus ja anoreksia menneisyys tekisi minusta jotenkin huonon äitin. ei tästä kauaa ole kuin eräässä faceryhmässä joku niin pontevasti ilmoitti tästä. minua se ei haitaa, koska tiedän että usein ne jotka noin sanovat ovat eläneet niin sanotusti kuplassa. mitä sitten vaikka olenki ollut masentunut tai kärsin anoreksiasta. niin kauan kuin pidän itsestäni ja vauvasta huolta niin se ei minusta huonoa äitiä tee.

tuomitseminen on joillekkin helppoa ja osoittaa sen kuinka tietämättömiä ihmiset ovat. masennukseen ja anoreksiaan kun ei voi itse vaikuttaa ja kukaan ei niitä itselleen hanki. ne ei kysy lupaa, että haluatko sairastua, mutta eivät ne leimaa sua loppu elämääsi. toisinaan on vielä huonompia hetkiä, mutta niitä on aina välillä kaikilla. en toki voi ketään pakottaa ymmärtämään ja turha sitä on yrittääkkään kun niin ei tule tapahtumaan. aina on ihmisten joukossa niitä, jotka mustamaalaavat sinut menneisyyden perusteella.

muutama vuosi sitten olisin voinut romahtaa niistä monista kommenteista , mutta en enää. ei se kannata. ei ne ole sen arvoisia. ihminen joka lyttää toisen menneisyyden perusteella ei ole sinun kunnioituksen arvoinen. kunnioitusta ei saada, vaan se ansaitaan. ihmisen lyttääminen netissä kertoo minusta vain sen, että tämä henkilö on hyvin ala arvoinen ja säälittävä. joskus toivoisin heidän kohtaavan saman ja tajuavan sen miltä siitä toisesta mahtaa tuntua. ei kukaan halua tulla haukutuksi tai lytätyksi eikä leimatuksi. jokainen meistä on ihminen ja meitä pitäisi kohdella niin. argh olen puhunut