rakenneultra takana ja niin kuin arvelin, oli siellä vilkas pieni prinsessa. siro mutta pitkä kuulemma. painoarvio oli 333g. kyselin monta kertaa oliko kätilö ja lääkäri aivan varmoja. olihan ne. ei voinut erehtyä kuulemma. tyttö oli vilkas ja haastavaa oli saada kuvia joissa jotakin erottaisi. saimme kumminkin kaksi ihanaa kuvaa. päästä ja jaloista. tää mamma on nyt niin onnellinen.

ja taas aihetta valittaa. perkule voisin selkäkivut kirota maan alimpaan loukkuun. mikä ihana työ onkaan hakea asentoa iltaisin, jossa voisi nukkua. prinsessa vetää iltasambaa ja osoittaa nyt jo tulleensa mammaan. minä kun olen iltavirkku ja aamuuninen, paitsi nyt raskaana ollessa.

shoppailu. tuo ihana asia on varmasti monen mielestä karannut minulla käsistä, mutta kuka tietää missä raja menee. kotona kasa tyttöjen vaatteita ja unisexvaatteita ja eilen tilasin kasan lisää. kuvailen kun saan ensi viikolla nuo tilatutkin postissa. kaikki tytön vaatteet on vaan niin ihania.

lyhyt postaus näin kuumeen keskeltä..

olen kalunut netin läpi lukeakseni kaikkkia erillaisia oireita poika- ja tyttäraskauksista. yhtä sekaisin olen edelleen. tuntuu et mul on puolet niin tytön kuin pojankin oireista. joten päätin ihan listata ne jos joku vaikka tietäisi kummasta nää on.

- kylmät jalat ja sormet

- suolaisen himo

-sykeet 148 vauvalla-

- maha kasvaa karvaa

-alun paha pahoinvointi

.hiukset elämän kunnossa samoin iho

-yläkäyrillä menevä sf-mitta

energisyys

-pyöreähkö maha, mutta näkyy selvästi jo edestäpäin

.edelleenkin hajut saa oksentamaan

-kutiava iho

niin kuin sanoin. noilla oireilla voisi siis kyseessä olla puolikas tyttö sekä poika.

netti hukkuu kaiken näköisiin testeihin, mutta onko niihin luottaminen. mulle sanottu mahan perusteella poikaa ja oireiden tyttöä. sykkeet taas kertoo pojasta mutta himot tytöstä. tässä menee itse ihan sekaisin. mutta nyt jatkan hommia kotona. illalla parempaa postausta tiedossa

herkkuja oli koko olohuoneen pöytä pullollaan, mutta tää tyttö ei niitä kyennyt syömään. mä joka rakastan suklaata ja en kykene sitä nyt syömään, katseli haikeena niitä. kaveri oli ostanut simaa ja maistoin hiukan. voi sitä paniikin määrää kun huomattiin siinä olevan 08% alkoholia. menin ihan paniikkiin ja soittelin varmaan ainakin tuhanteen paikaan onko tästä nyt haittaa. onneksi viimeinen soitto sairaalaan ratkaisi. simaa saa juoda ja tuo määrä on kuulemma niin vähäinen. voi sitä helpotuksen määrää kun tajusin etten olekkaan satuttanut pikkuista. todisteeksi sain mojovan potkun kämmenelleni.

lauantai meni maatessa sängyllä, kun selkä oli sanonut itsensä irti. ulkona olisi ollut niiin ihana ilma, mutta jouduin tyytyään katselemaan sitä sisältä käsin.

jos nyt aiheesta kukkaruukkuun ja raskaushimoihin, niin mie alan kohta ihmettelemään mitä mie syön. mulla menee porkkanat sinapin kanssa, hapankorput omenahillon kanssa ja ruisleipä ketsupin kanssa. ne vaan on niin hyvä

täällä aamut on vielä melko koleita, joten herätys oli virkistävä, kun pääsin ulos. tapani mukaan olin neuvolassa taas noin puoli tuntia etuajassa, joka tarkoitti sitä, että voisin taas kahlata nuo samat lehdet läpi. lääkärilläkin taisi olla perjantai, sillä ainakin komeasti myöhässä saapui paikalle ja kutsui sisään.

on se muuten jännää, kun aina siellä käydessä on uusi työntekijä. nyt oli joku sijainen. ensimmäinen lause oli, että turhaan jännität. no mikä nyt on turhaa ja mikä ei. sillä pelkäsin jo viikon aiemmin tätä käyntiä ja sitä oliko vauvalla kaikki hyvin.

ennen tutkimuksia juteltiin mun antibioottikuurista ja selkäkivuista sekä harkkasupistuksista. pyysin lääkärin katsomaan onko nuo tehneet jotakin jo liian aikaisin. voi sitä helpotuksen määrää kun lääkäri toteaa että kiinni on tiukasti ja kaulaa vielä jäljellä normaalisti. sitten pamahtaa pommi. "sulla huitelee sf-mitta yläkäyrillä, mutta ei se tarkoita välttämättä mitään pahaa" en uskokkaan, että sillä mtään väliä olisi. olihan tuo sf-mitta 16. tuosta vain voin todeta ettei kai tässä pienellä mahalla selvitä.

sydänääniä kuunneltiin ja kyllä ne hyvin siellä kuului. oli nii ihanaa taas kuulla nuo ihanat lyönnit. tämän ihanan rauhallisen hetken lääkäri rikkoi tokaisemalla oikein reippaasti, että kyllä myös suolistoäänet kuuluu hyvin. jotenkin tuo lause ja syömättömyys aamulla sai minut voimaan pahoin. hyi.

neuvola käynnin saldoksi jäi se, että vauva on kunnossa. ainoa mitä jäin miettimään oli että edes paineita tai painoa ei mitattu. vauvan sykettä ei kerrottu minulle. eipä noista kai haittaa ole.

tästä onkin hyvä jatkaa perjantaita. suunnitelmissa meinaan on ihan pähkähullujen ystävieni tapaaminen ja keväästä nauttiminen kun näköjään energiaa taas on.

hei pikkuinen.

en koskaan kuvitellut, että sinä joulukuisena päivänä saisin melkein sydänkohtauksen. se päivä ja tuo tunne, niitä en voi unohtaa. silloin tajusin, että ehkäpä tällä kertaa saisin sinut syliin. olit hyvin rakas jo sillä hetkellä kun sinut näi anoastaan siinä testin näytöllä. minun oli vaikea uskoa sitä todeksi. minun oli varmistettava se monen monta kertaa.. rakastin sinua jo silloin ja pelkäsin sinun menettämistä. olin iloinen ja shokissa. pelkäsin sanoa sinusta kenellekkään, kertoa, että olit tulossa, koska pelkäsin joutuvani kertomaan ettet tulekkaan. rakkaus sinua kohtaan vahvistuu vain kokoajan, enkä voisi kuvitella mitä nyt tekisin jos et mahassani köllisi. sinä muutit elämäni ja muutat sen varmaan uudestaan saapuessasi, mutta tuo muutos on tervetullut.

sinun pienen pienet potkut saa minut itkemään ilosta ja onnellisuudesta. kasvaessasi yhä isommaksi ja vahvemmaksi potkusi vain vahvistuvat. monet miettivät onko minusta tähän, mutta vain minä tiedän, että minusta on tähän. sinä teet minusta äidin.

aamulla ennen kuin nousen ylös, minun on painettava doppleri mahalle vain kuullakseni, että sinun pienen pieni sydämmesi lyö. usein sinä kyllä osoitat mieltäsi ja alat juuri silloin kääntyilemään ja varmistamaan, että saan tehdä töitä löytääkseni sykkeesi.

sitten kun on sinun aikasi tulla. niin lupaan, että rakastan sinua ja teen kaikkeni jotta olet onnellinen. sillä vain sillä on silloin väliä.

terveisin: rakastava äitisi

osta uusi kiinteä netti... se tunne kun olet odottamassa tärkeää puhelua ja luulet sen saapuneen. sitten kuuletkin ensimmäisenä puhelimesta, että haluatko vaihtaa liikkuvan kiinteään yhteyteen. argh sanon minä. jaksoin vaivoin kuunnella tuota melko säälittävää myyntipuhetta kaksi minuuttia ja suljin puhelimen. kaikkein suurin virhe puhelinmarkkinoinnin vihaajalle oli koskaan vaihtaa liittymä dnalta soneralle. ei auta kiellot ei mitkään. puheluita tulee tasaseen tahtiin.

voisin harkita uutta uraa. mielensäpahoittajana oleminen kun tuntuu luonnistuvan. tosin voisin sanoa, että osansa siihen tuo hormoonit. niitä kun on oikeus ja kohtuus syyttää kaikesta omituisuudesta raskausaikana.

kaiken stressaamisen ja mielenpahoittamisen ohessa olen huomannut olevani rapakunnossa. nainen, joka ennen lenkkeili pitkiä reissuja ja ulkoili paljon hengästyy tällä hetkellä jo ihan pienestä lenkistä koiran kanssa. olen ottanut nyt tavaksi antaa koiran juosta tuossa metsässä vapaana. säästyn siltä rehkimiseltä ja otan rauhallisemmin. koira kun saa liikuntaa ja tulee takaisin väsyneenä niin kaikki on hyvin. näin hyperenergisen koiran omistajana. tosin tämä hyperenegiseksi luokiteltu koira ei herännyt tänään tavalliseen tapaan klo 5 aamulla vaan oli vielä minun herättyä klo 8 aivan uniniityillä..

ihmettelin kun kukaan ei ollut herättänyt aamuvarhain ja päätin kerrankin nauttia. join aamukahvin ja luin uutiset netistä. ei olisi kannattanut. ensimmäisenä eteeni pomppaa uutinen, jossa mies oli salaa syöttänyt exälleen aborttipillereitä. voi sitä vihan määrää mikä nousi kun luin uutista eteenpäin. miten sairas mieli voi olla ihmisellä. tappaa toisen viaton lapsi. lapsi, joka ei voi puolustaa itseään millään tavalla. tässä herääkin kysymys tai lähinnä miete siitä onko naisella oikeus päättää pitääkö lapsen.. minun mielestä kyllä.  se on naisen keho ja lapsi sen sisällä. toki mies voi sanoa mielipiteensä, mutta ei tämä voi yksin päättää asiasta. tästä olen itsekkin käynyt pitkän keskustelun exäni kanssa juuri viikonloppuna. tämä kun oli päättänyt, että koska emme voi olla yhdessä nin minulla ei ole oikeutta pitää lasta, vaan raskaus pitäisi keskeyttää. tästä tuli suuri riita ja tuota lausetta en koskaan anna hänelle anteeksi. en ikinä. minulla on aivan täysi oikeus antaa tämän lapsen syntyä jos niin on päätetty. minulla ei ole oikeutta tappaa ketään vain sen takia, etää isä on mikä on. ei se koskaan lapsen vika ole, etenkään kun lapsi ei pysty puolustautumaan. on siis päivän selvää ettei tuota tule tapahtumaan.

kaikki toitottaa, että älä stressaa. kaikki menee hyvin.... helpompi sanoa kuin tehdä. en ole kuullut vielä yhtäkään hyvin mennyttä tarinaa, jossa lapsi olisi pysynyt kyydissä ja selviytynyt, kun supistelu alkanut jo viikoilla 16. nyt siis porskutan jo 18+++. mikä ei tosiaan helpota. lukenut olen kyllä, että jo viikoilla 24 syntyneitä on selviytynyt, mutta sinnekkin on matkaa vielä.

soitin eilen neuvolaan ja siellä sanoivat vaan etteiät ole huolissaan. katsovat lääkärin kanssa tilanteen perjantaina. tuota päivää pelkään kaikista eniten. sitä mahdollista uutista, että paikat alkaneet kypsymään ja mitää ei tehdä, koska viikkoja ei ole vielä 22. kaveripiirissä kaikilla alkaneet harkkasupparit vasta hyvillä viikoilla ja siksi he eivät osaa auttaa. toki helpottaa kun puhuu, mutta tuntuu, että kaikki vaan sanovat, että älä stressaa kyllä kaikki on hyvin. voi kun se olisikin niin helppoa. se pelkäämisen lopettaminen.

olin lauantaina katsomassa ystäväni vauvaa lastenklinikalla. ihana pieni tyttö. hetken ajattelin jotakin muuta kuin omaa pelkoa. se pienen hyyn näkeminen nukkuvan vauvan kasvoilla sai itsenikin hymyilemään ja luottamaan, että kaikki menee hyvin. sieltä pois lähtiessä iskikin sitten taas ahdistus. ahdistus, että mitä jos en saa omaani syliin? mitä jos minä joudun hautaamaan lapseni? pelkohan on turha tässä väiheessa kun kukaan ei tiedä mitään. yritäppä sisäistää sitten tuo sama. ei ole niin helppoa se. kateellisuus  ja onnellisuus siitä, että hän sai vauvan syliin asti on kamala. en halua olla kateellinen, mutta sille tunteelle ei voi mitään.

jokaisen tarina voi muuttaa jonkun elämän, maailmasta en tiedä. menneisyyttään on turha paeta koska sitä ei pakoon pääse tai sitä on turha hävetä. minulla on menneisyys jonka haluaisin muuttaa, mutta nyt ajateltuna se on kasvattanut minusta sen mikä nyt olen. monesti vielä törmään siihen luuloon, että esimerkiksi minun masennus ja anoreksia menneisyys tekisi minusta jotenkin huonon äitin. ei tästä kauaa ole kuin eräässä faceryhmässä joku niin pontevasti ilmoitti tästä. minua se ei haitaa, koska tiedän että usein ne jotka noin sanovat ovat eläneet niin sanotusti kuplassa. mitä sitten vaikka olenki ollut masentunut tai kärsin anoreksiasta. niin kauan kuin pidän itsestäni ja vauvasta huolta niin se ei minusta huonoa äitiä tee.

tuomitseminen on joillekkin helppoa ja osoittaa sen kuinka tietämättömiä ihmiset ovat. masennukseen ja anoreksiaan kun ei voi itse vaikuttaa ja kukaan ei niitä itselleen hanki. ne ei kysy lupaa, että haluatko sairastua, mutta eivät ne leimaa sua loppu elämääsi. toisinaan on vielä huonompia hetkiä, mutta niitä on aina välillä kaikilla. en toki voi ketään pakottaa ymmärtämään ja turha sitä on yrittääkkään kun niin ei tule tapahtumaan. aina on ihmisten joukossa niitä, jotka mustamaalaavat sinut menneisyyden perusteella.

muutama vuosi sitten olisin voinut romahtaa niistä monista kommenteista , mutta en enää. ei se kannata. ei ne ole sen arvoisia. ihminen joka lyttää toisen menneisyyden perusteella ei ole sinun kunnioituksen arvoinen. kunnioitusta ei saada, vaan se ansaitaan. ihmisen lyttääminen netissä kertoo minusta vain sen, että tämä henkilö on hyvin ala arvoinen ja säälittävä. joskus toivoisin heidän kohtaavan saman ja tajuavan sen miltä siitä toisesta mahtaa tuntua. ei kukaan halua tulla haukutuksi tai lytätyksi eikä leimatuksi. jokainen meistä on ihminen ja meitä pitäisi kohdella niin. argh olen puhunut

raskaus muutaa ihmistä, ainakin minut muutti aikalailla. en kyllä koskaan ole ollut kova menijä, mutta nykyään entistä harvemmin tapaan kavereita tai hengailen kaupungilla. minusta se tuntuu nyt turhalta. ne kaverit joilla ei ole lapsia tai ole raskaana ei oikein tunnu ymmärtävän sitä, että olen aika paljon väsynyt. toinen on se etten kiinnostu niin paljon asioista. ennen kun kaveri pyysi reissulle helsinkiin olin jo päätäpahkaa menossa mukana, nyt kun hän kysyi taas, tuntuu ettei se kiinnosta enää. ei siinä. onhan se kivaa välillä irrottautua ja lähteä helsinkiin kiertelemään kauppoja, mutta sitä ajattelee, että kuinka väsynyt on sen jälkeen.

tapasin lapsen isän taas jälleen kerran. tällä kertaa tuli selväksi ettei hän pysty olemaan mukana. siitä ihanasta miehestä johon rakastuin ja joka rakasti minua, jonka kanssa olin menossa naimisiin oli tullut aivan eri ihminen. ihminen joka polttaa, ja välittää vain siitä mitä hänen vanhempansa sanovat. heidän mielipiteensä oli, että H:n oli jätettävä minut. no eikai siinä mitään. asia tuli kerralla selväksi. en haikaile sinne enää. en sen jälkeen kun hän tomerasti tokaisi,e ttä koska ei olla yhdessa on minun "tapettava" jo piene vaavan näköinen lapsi, jota rakastan ylikaiken. ei tule kuulonkaan. jos hän ei halua olla mukana ja kuuntelee ainoastaan vanhempiaan, e´n minä ala tekemään jotain mitä vastaan olen koko elämäni ollut. en sitten ikinä.

minä en voi syyttää enää itseäni. olen antanut hänelle mahdollisuuden, mutta hän valitsi toisin. selvennykseksi tässä on siis jonkinasteiset kulttuurierot. minun ja  tiitiin parhaaksi siis päätin, että tämä oli tässä. miksi turhaan yrittää kun lopputulos on varmasti vain lisää stressiä. tämä on minun elämäni ja minä olen äiti, tiedän mikä on vauvani parhaaksi.

tästä opittua on se, että ei kannata rakastua niin helposti.

joskus elämä vaan ei mene niin kuin suunnittelee. ei ainakaan minulla. voisin sanoa elämäni heittäneen kärrynpyörän, kun eräänä torstaina aavistuksen omaisesti ostin testin apteekista sillä periaatteella, että kumminkin negatiivinen ja oireet ovat vain jotakin muuta. voi sitä ihmetyksen ja shokin määrää kun testiin tulikin positiivinen tulos. jotakin sellaista mitä en osannut odottaa.

ensin ajattelin, ettei tämä ole totta. minullahan on ehkäisykapseli. salaa kumminkin iloitsin tuloksesta hiukan. no seuraavan parin viikon aikana kulutinkin sitten roiman summan uusiin testeihin. voisi siis sanoa ettei kolme apteekin ja yksi labratulos vakuuttanut. niitä kertyi kokonaiset 10 apteekin ja kaksi labran. vaikeaksi tämän sisästämisen teki se, että tosiaan minusta oli tulossa yksinhuoltaja. ei siis ollut mahdollisuutta sille, että isä tulisi mukaan.

kun sitten se ihana kunnallinen eka ultra tuli niin en voinut olla itkemättä. olin kuitenkin vauvan jo aiemmin nähnyt, mutta pelko hänen menettämisestään kalvoi koko ajan mieltä. se tunne kun pienen näkee moikkaamassa sinua ruudulla, on jotakin jota ei sanoin voi pukea. meinasi itku tulla. vaikka olinkin väsynyt jatkuvista oksenteluista, joista seurasikin se, että tuon ultran jälkeen suoraan siirryin osastolle tippaan.

nyt kun viikkoja on kohta sen verran että puolessa välissä ollaan, niin voisin ainakin todeta, ettei se niin sanottu keskenmenon pelko katoa vaikka ollaan kaikkien mukaan "turvallisella puolella". mikä on oikeasti turvallinen puoli? koko ajan kuulee kuinka vauvoja menehtyy ja kuolee jopa näillä viikoilla vaikka riskin pitäisi olla minimaalinen. se tunne kun pelkäät koko ajan onko pieni hengissä. uskallat tehdä vain joitakin ostoksia ja stressaat jokaista syömistä ja kipua. kaikkiin kumminkin aina sanotaan, että on normaalia.  en tiedä muista, mutta minua ärsyttää suunnattomasti kun kaikkeen todetaan, että VOI olla normaalia. ehkä ylireagoin, ehkä en. ainakin voin sanoa, että minulla on oikeus olla huolissani ja saada vastauksia.

aiheesta kukkaruukkuun ja takaisin. pienen pienet potkut rauhoittavat aina silloin tällöin. olenkin huomannut mahassani köllivän pienen pieni mielensäpahoittaja. tänään sain huomata tämän kun kone osui hennosti pienen yksiöön ja tämä heräsi uniltaan, näyttäen tomeralla potkulla ettei hyväksy unirauhaansa häirittävän. nämä on niitä hetkiä niiden dopplerin kanssa vietettyjen hetkien lisäksi jotka saa minut kyyneliin ja luottamaan siihen, että saan vauvan syliini. silloin ei edes väsymys tai päänsäryt haittaa. koska ne on niitä hetkiä jolloin tajuan kuinka paljon tuota salamatkustajaa ja tiitiitä oikeasti rakastan.

tämä siis vain näin esittely postaukseksi. illalla kun kerkeän teen uuden....